Tietoa yhdistyksestä

Salon Elektroniikkamuseon Ystävät ry perustettiin 29.02.2000. Museon Ystävien säännöt hyväksyttiin v. 2001. Elektroniikkakokoelmat sijaitsivat alkuun Meriniitynkadun Jokisen varastolla. Vuonna 2012 elektroniikkakokoelmat siirrettiin Astrum-keskukseen.

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain maaliskuussa ja hallitus kokoontuu noin 10 kertaa vuodessa. Yhdistys järjestää jäsenilleen tapahtumia ja vierailuja paikallisiin kohteisiin sekä matkoja eri kohteisiin Suomessa ja naapurimaissa. Talkoopäivä on yleensä keskiviikkoisin klo 13.00. 

Yhdistyksen talkooporukka kokoontuu museolle viikottain (yleensä keskiviikkoisin klo 13) auttamaan käytännön töissä. Lisäksi yhdistyksen aktiivit osallistuvat museon tapahtumien käytännön järjestelyihin ja opastuksiin.


Tietoa elektroniikkamuseosta

Tutustu salolaiseen elektroniikkateollisuuteen – radioista älypuhelimiin. Salon kaupungin elektroniikkakokoelmiin on kerätty ja tallennettu vuodesta 1994 alkaen kotimaisen ja ulkomaisen elektroniikkateollisuuden valmistamia laitteita. Kokoelmissa on noin 10 000 esinettä ja yli 400 hyllymetriä kirjallisuus- ja arkistoaineistoa.

Kokoelmien keskeisen osan muodostavat salolaisen elektroniikkateollisuuden laitteet 1920-luvulta lähtien. Merkittävimmät esineryhmät ovat radiovastaanottimet (1920-luvulta 2000-luvulle), televisiot (1950-luvulta 2010-luvulle), puhelimet (1880-luvulta 2010-luvulle), mittalaitteet (1950-luvulta 1990-luvulle), monitorit (1970-luvulta 2000-luvulle). Kirjallisuus- ja arkistomateriaali käsittää muun muassa huolto-ohjeita, kytkentäkaavioita, tuote-esitteitä, laite- ja tuotantovalokuvia, -videoita, -dioja, mainosmateriaalia, puhelin-, radio-, televisio- ja atk-alan kirjoja sekä elektroniikka-alan lehtiä.

Kokoelmat karttuvat ostamalla ja lahjoituksina. Suurimmat kokonaisuudet ovat vuonna 1999 ostettu Mellilän radio- ja puhelinmuseon kokoelma sekä vuosina 2000-2001 Nokia Display Productsilta saadut lahjoitukset.


Salora Super 7 radiovastaanotin vuodelta 1938.
Kuva: Salon elektroniikkamuseo. Kuvaaja: Vesa Aaltonen

Salora Finlandia VT01, ensimmäinen väritelevisio vuodelta 1968.
Televisio palkittiin kultamitallilla Nürnbergin kansainvälisillä keksijämessuilla vuonna 1969.

Kuva: Salon elektroniikkamuseo. Kuvaaja: Vesa Aaltonen

Salora SRP 12/50 VHF-radiopuhelin vuodelta 1965.
Kuva: Salon elektroniikkamuseo. Kuvaaja: Vesa Aaltonen

Nokia 6110 matkapuhelin vuodelta 1997.
Kuva: Salon elektroniikkamuseo. Kuvaaja: Vesa Aaltonen


Kategoriat: Etusivu | Kommentit pois päältä artikkelissa Tietoa yhdistyksestä